19.11.2008

Lunta!

Tänään satoi ensimmäisen kerran oikein kunnon kokoisia lumihiutaleita! Oli pieni pakkanen ja kotiin tultuani huomasin pihalla satavan. Oiva ilma lähteä lenkille, heti syömisen jälkeen :).

Lumen takia mieleni piristyi ja aloin räpsimään kuvia. Tosin hämärä teki kuvistani himpun verran epätarkkoja, mutten niistä välitä. Toivottavasti ette tekään.

Ensimmäiseksi haluan esitellä uuden rakkauteni, jonka tein syyslomalla. Pituutta kaunokaisella on reilu kolme metriä ja leveyttä sen verran, että naaman saa peittoon kovalla tuiskulla. Epäkäytännöllinenhän tuo on, mutta lämmin! Lanka on Flamme -merkkistä, kerrankin jotain muuta kuin Novitaa. Työssäoppimispaikasta tilasin, tukkuhintaan ;).

Kädentaidonmessuilla tuli kanssa piipahdettua. Todellakin piipahdettua, koska aikaa oli varattu VAIN kaksi tuntia. Koulun kautta pääsin halvemmalla ja vielä piiiitkän jonon ohi sisälle joten ei siitä ajasta kannattaisi valittaa. Matkaan tarttuivat pussukka ja englanninlakritsi. Pussukoiden myyjät olivat ihania ja tuota mallia tulen varmasti itsekin kokeilemaan. En ole tajunnut (vaikka ompelupuolella ammattikoulussa olenkin) kuinka helposti tuollaisen pussukan voi ommella ilman, että tikkauksia tulisi esille.


Huomasin jonkin aikaa sitten, ettei lapasien kanssa sovi ajaa autoa. Nahkahanskoja en koskaan haluaisi pistää käsiini, joten vaihtoehdoksi jäi kämmekkäät. Ovat muuten kätevät! Lanka on jotain äitini 30 vuotta sitten ostamaa pellavasekoitetta. Kaksinkertaisella langalla tein ja ovat pehmoiset. Toki ovat vähän vanuttuneet käytössä...

Joululahjoja olen saanut aikaiseksi mielestäni kohtuu hyvää tahtia. Kummit saavat pienet tonttuset joulupussukoissaan, samoin ehkä äiti ja isäkin, koska ovat niitä tuossa ihastelleet. Pussin ohje on ennestäänkin tuttu saippuapussi, toimii myös joulupussina.

Myös kummipoika on saamassa hopealusikan rinnalle jotain pehmeää. Pipo on kaksinkertaisesta seiskaveikasta, ohjeena toimi Suuren käsityölehden numeron 9/08 kypärämyssy. Tein pienimmän koon mukaan, mutta resori antaa niin paljon periksi, että pipo mahtuu jopa omaan päähäni! Ja olen saanut paljon kommenttia isosta päästäni... Tupsu on mukava lisä muuten niin tylsään pipoon. Vielä pitäisi tehdä jonkinlaiset nyörit siihen, ettei poika saa pipoaan vedettyä pois päästään. Lapaset ajattelin herralle vielä tehdä pipon kaveriksi.


Samaisesta lehdestä kuin pipo, tein itselleni myssyn. Tosin siitä tuli hirvittävän iso ja toimii paremmin sipulipussina kuin myssynä. En malta tosin purkaa, pinta on niin kivannäköinen.

Isosisko pyysi kaulahuivia ja sen hän myös saa. En olisi millään keksinyt hänelle lahjaa, mutta siskoni kysyttyä "ehtisitkö tehdä kaulahuivin, vaikka jouluksi" sehän sopi aivan mainiosti. Yhden kerän Novitan Pirtaa olen jo neulonut, pituutta tällä hetkellä noin 130 cm. Kovaa vauhtia sekin sieltä puikoilta tulee. Isosisko saa poikansa tavoin extrana lapaset samaisesta langasta.

Joulun odotus on ihanaa aikaa. Lahjojen teko on kivan salaperäistä. Vaikka aloitin tekemään joululahjoja jo syyskuussa, olo muuttui äskettäin salaperäiseksi. Ainut miinus tällä hetkellä on koulussa oleva kiire, mut kiire kiire kiire, kai se on vain yks luonteenpiirre. ;)

Ei kommentteja: