2.12.2008

Joulupiiperrystä

Joulukori paisuu entisestään. Päätin kerätä kaikki tekemäni joululahjat yhteen koppaan (kiitti äiti kopan lainasta, toivottavasti pukki tuo mulle samanlaisen!) ja kuvata ne kaikki yhdessä. Vielä kopasta puuttuvat kummipoikani lapaset ja... ja... siinä ne taitavat ollakin! Ei voi olla totta! Tosin ennen joulua pitäisi saada ommeltua tuolinpäällisiä sun muuta mukavaa, mutta neulomukset taitavat olla melko lailla tässä.

Siskoni kaulahuivi sai parikseen lapaset, tosin nämä ovat olleet valmiita jo jonkin aikaa. Aivan siskoni väriset, ei voi muuta sanoa. Lapaset on ihan perus perus ja kaulahuivissa olen tehnyt helmineuletta. Kerrankin sopivan pituinen! Lapasista en osaa sanoa, koitin tehdä itselleni vähän isot, koska siskollani on toooosi pitkät sormet. Toivottavasti en yliarvioinut niitä.


Viime päivät olen tehnyt pikkujuttuja. Tonttuja virkkasin lisää 13 kappaletta ja tänään sain niille kasvot. Sen lisäksi sain juuri valmiiksi sydämet, jotka pääsevät jouluaattona keittiön verhoja koristamaan. Idea oli siinä, ettei äitini olisi jaksanut vaihtaa jouluverhoja, joten jäljelle jäi vaihtoehto tehdä verhoihin jotain jouluista.

Olen hyvin pahoillani kuvien laadusta. Pimeys tulee niin salakavalasti nurkan takaa, eikä tänäänkään aurinko ole paistanut juuri ollenkaan. Värit huivissa ja lapasista voi katsoa edellisten postausten kuvista ja sydämet ovat tumman joulunpunaisia.

Ei kommentteja: