9.8.2009

Hih

Hih, asiat alkavat pikkuhiljaa järjestymään. Olen löytänyt asunnon, aivan mahtavan kaksion ja vuokrasopimus tehtiin tasan viikko sitten. Ensiviikolla saan isomman auton käyttööni ja silloin voin viedä ensimmäisen satsin tavaroita uuteen kotiini. Pakattu on jo iso osa ja nämä päivät olenkin joutunut väistelemään pahvilaatikoita parhaani mukaan. Lisäksi ompeluprojekti, mikä on kalvanut takaraivossani koko kesän, on nyt valmis.
Nojatuoliin irtohuppu. Tuolin piti olla samanlainen kuin päättötyössäni (siksi lupasin sen tehdä), mutta eipäs se ollutkaan. Ratkaisevat kohdat olivat erilaisia, enkä saanut irtohuppua istumaan niin hyvin kuin olisin halunnut. Omistaja tulee hakemaan tuolinsa ensiviikolla ja toivottavasti hän on tyytyväinen.

Kaikki neulomukset ja virkkaukset ovat unohtuneet jo jonkin aikaa sitten. Päälimmäisenä mielessä on oman kodin sisustaminen ja syksy jännittää. Hih, ehkä selviänkin tästä kaikesta vaikka jonkin aika sitten tuntui mahdottomalta.

Ei kommentteja: