23.3.2010

Tylsää, tylsää, oli niin tylsää...

Mitäs tänne taas muuta kuuluisi kuin koulua... Viime viikko kului niin kehitysvammaisten discoa järjestellessä, että energia ja ajatukset eivät riittäneet muuhun. Tunnit on peruttu tältä päivältä ja on taas ollut aikaa tehdä näitä rästihommia alta pois. Enkun tehtäviä ajattelin tänään tehdä, mutten pääse Moodleen, missä tehtävät olisi. Harmittaa niin vietävästi, koska tänään olisi sitä aikaa ja tarvitsen sitä niihin tehtäviin. Enkku ei ole mikään helpoin aine meikäläiselle. Mut minkäs teet, kokeilen joku toinen päivä, onhan tässä onneksi näitä lyhyitäkin päiviä tulossa. Ja nyt on kaikki muut rästihommat tehty alta pois, että ei ihan harakoille mennyt tämä päivä.

Mitään valmista neulerintamalla ei ole esitellä. Tuossa eräänä päivänä peruskouluaikainen kaverini (ollaan oltu samalla luokalla kolmannesta luokasta lähtien) sai vauvan. Pienelle prinssille oli pakko keksiä jotain ihanaa, sitten kun menen häntä katsomaan. Mitkään nutut tai sukat eivät oikein innostaneet joten päädyin tuttuun ja turvalliseen apupupuun. Se ei jää pieneksi ja toivottavasti on mieluisa. Kuvia tulee sitten, kun palat ovat lopullisesti kiinni toisissaan ja täytteet sisällä. Miten voikin jäädä homma kesken, vaikka ei olisi enää paljon tekemistä...

Jotta tämä postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi, laitetaan hieman kuvia taas koulumatkani varrelta. Eilen napsastuja. Välillä vaan tekee mieli kuvata täysin turhia asioita.

Ps. En tiedä onko tämä muille uusi keksintö, mutta itse löysin tämän linkin vasta vähän aika sitten. En tosiaankaan muista, miltä sivulta tämän bongasin, mutta nyt tämä löytyy kirjamerkeistä ja odottaa sopivan kuvan löytöä. Visio on jo päässä. Linkki.

1 kommentti:

heli kirjoitti...

Oon tuolla Friitalan Etapissa,olin siellä syksynki harjottelun..Oon saanu tehdä siellä kaikkee pikku kivaa mitä ei esim eurokankaassa olis mahdollisuus tehdä :)