17.6.2011

Vauvasettiä

Taas on niitä hetkiä, kun vauvoja tuntuu tipahtelevan taivaalta. Innostuin kuullessani siskoni odottavan toista lastaan, joten päädyin heti neulomaan uudelle mussukalle vähän lämmikettä. Laskettu aika on siis vasta marraskuussa, mutta hyvä se on kerrankin olla ajoissa näissä asioissa. Ensin halusin vain neuloa junasukat, mutta lankaa jäi vielä niin paljon jäljelle kerästä, että päädyin tekemään erittäin käytännöllisen kypärämyssykän. Heiman piti ottaa lankaa toisesta kerästä nauhoja varten, onneksi olin hamstrannut keriä kaksi.

Lisäksi neulomisvimmaa aiheutti reissu Tapion kauppaan. Pakkohan noita vanhoja, viime käsityömessuilta Tampereelta ostamiani lankoja on käyttää pois uutukaisten alta. Eikös lanka, Drops Fabel, olekin melkoista herkkua? Erittäin miellyttävää neuloa ja mielestäni setti sopii niin tytölle kuin pojallekin. Nyt pitäisi keksiä jokin reissuneule viikonloppua varten. Nautitaan viikonlopusta, vaikka taivaalta sataisikin (vauvoja) ;).

Ei kommentteja: