21.1.2013

Haaste 2013

Sain blogihistoriani toisen haasteen Harakalta. Kiitos! Säännöt lyhykäisyydessään menevät siis näin:

- kerro 11 asiaa itsestäsi
- vastaa haastajan 11 kysymykseen
- keksi 11 uutta kysymystä
- haasta 11 bloggaajaa
- kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät
11 asiaa itsestäni:
1. Olen huono keksimään asioita itsestäni.
2. Neulon parhaillaan itselleni villapaitaa. Ja ajattelin tehdä vielä toisenkin villapaidan, senkin vain itselleni!
3. Opettelen juomaan päivässä enemmän vettä. Se on vaikeaa.
4. Minulla on kuulemma hauska nauru.
5. Minut saa helposti nauramaan.
6. Olen huono ostamaan itselleni vaatteita. Olen pyrkinyt ajattelemaan niin, että voisin tehdä vaatteita itsekin. Ompelukone majailee edelleen pöydän alla ja se on joskus erittäin vaikeaa nostaa pöydälle ja alkaa tekemään.
7. Tällä hetkellä minua ahdistaa liika tavara. Siksi olen aikeissa vuokrata taas kirppispöydän.
8. Haaveilen isommasta asunnosta...
9. Minulla on nälkä enkä keksi mitään syötävää. Jokapäiväinen ongelma.
10. Pääsen pelaamaan viikonloppuna lautapelejä pitkästä aikaa! Tykkään lautapeleistä.
11. Minulla on maailman parhaimmat ystävät.

Haastajan kysymykset:
1. Kolme ihaninta asiaa elämässäsi?
Varmaankin perhe, ystävät ja koti. Ne kattavat kaikki ihanimmat asiat, niin elämäni miehet kuin lankavarastonkin.
2. Soitatko jotakin soitinta?
Noup. Lapsena soitin hieman haitaria, kokeilin kitaraa ja osaan soittaa Ukko Nooan pianolla. Eli minulle on langennut tämä kuuntelupuoli.
3. Lempibändisi?
En osaa millään sanoa, niitä on niin paljon. Hyvä musiikki uppoaa aina, tosin tällä hetkellä kuuntelen melko vähän musiikkia.
4. Onko sinulla kauppaa/liikettä, johon sinua ei saisi päästää? Mikä?
Ei varsinaisesti. Mieheni mielestä varmaan kaikki lanka- ja käsityökaupat, mutta muistan niissäkin kohtuuden. Paitsi hyvien tarjouksien ja ehdottomien välttämättömyyksien edessä.
5.Kauanko olet pitänyt blogiasi?
Tämä täytyy tarkistaa... Apua! Tänään tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta! Mahtavaa. :)
6.Mikä eläin olisit, jos eläisit päivän sellaisena?
Varmaan kissa, nukkuisin koko päivän ja ottaisin vastaan rapsutuksia.
7. Ihana muisto lapsuudesta, mikä tulee ekana mieleen?
Se, kun sunnuntaisin pappa luki minulle Seurasta ääneen sarjakuvat.
8. Montako puikkoa omistat?
Noin 110 kpl. Oho.
9.Mitä ostit viimeksi, vaikka et sitä tarvinnut?
Ehkä se on apteekin salmiakki mixer. Mihin sitä oikeasti voi käyttää? Mutta ehkä tuota ei lasketa, kun en ostanut sitä itselleni.
10.Mistä elämää helpottavasta et ikinä luopuisi?
Kaksipuolisesta teipistä. 
11.Omistatko eläintä?
En. Vai lasketaanko tuo pikku-Jäbä? ;)

Kysymykset etiäpäin:
1. Mitä kuuluu?
2. Mikä käsityö sinulla on juuri nyt työnalla?
3. Mistä asiasta tykkäät itsestäsi eniten?
4. Jos elämästäsi tehtäisiin kirja, millä sanoilla se alkaisi?
5. Mistä haaveilet?
6. Mikä on unelmakäsityösi, minkä vielä joskus haluat toteuttaa?
7. Minkä lumiveistokset rakentaisit tänään?
8. Lempiruokasi?
9. Tee, kahvi vai kaakao?
10. Millaisen kuvan otit viimeksi?
11. Onko sinustakin kysymysten miettiminen vaikeaa?

11 blogia on ihan mahdotonta keksiä, mutta laitetaan tämä nyt edes muutamalle eteenpäin.
Virkkulaakso
Looking for Clementines
Hääräämö
Needles and roses
Kettugisma
Piiperon piiperrykset
Säkellystä ja säätöä

Nyt nautitaan auringosta! :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos haasteesta ! :) haasteeseen vastattu <:

Hilmukka kirjoitti...

Mahtava juttu, että tartuit haasteeseen! Pitää käydä lukemassa vastauksesi. :)