14.3.2015

Kesää odotellessa

Ompelukoneeni ja saumirini olivat olleet pitkän aikaa odottamassa pääsyä huoltoon. Raukkoja ei ole huollettu varmaan koskaan ammattilaisella ja mietin, vetääköhän koneet viimeisiään, koska ompelujälki oli niin huonoa. Viimeinen niitti oli saumurin toisen neulan katkeaminen ja kun omista varastoista ei löytynyt uutta, päätin että nyt on tullut aika huollattaa nämäkin yksilöt. Eipä siinä mennyt kuin alle viikko ja olin saanut koneeni jo takaisin kuin uusina ja täysin huolleittuina paikalliselta ammattilaiselta.
Ja tänään vihdoista viimein siivosin työpöydälleni tilaa ja surautin muutamat kesäshortsit Jäbälle. Viime kesänä Jäbällä oli käytössä hyvin usein nämä tuunamani pöksyt ja ajattelin tehdä samalla tavalla shortsivarastoon täydennystä nytkin. Olin laittanut jemmaan muutamat polvista puhki kuluneet housut ja leikannut ne aikaisemmin tällä viikolla valmiiksi odottamaan ompeluaikaa.
Nämä "suorat housut" lyhensin ja ompelin uudet päärmeet tilalle. Toisissa taitoin päärmeen nurjalle ja toisissa oikealle. Nämä voi laittaa sitten jalkaan, kun mennään johonkin kyläilemään.
Collegehousut saivat jatkopalat edeltäjänsä mukaan, koska muuten shortseista olisi tullut mielestäni liian lyhyet. Ja antaahan nuo lisäpalat vähän persoonallisuutta pöksyihin.

10.3.2015

Arki taaperon silmin

Eilen annoin Jäbälle vanhan pokkarikameran käyttöön. Huomasin, että se oli jäänyt vähemmälle käytölle järjestelmäkameran ja älypuhelimen myötä. Jos haluan kuvata laadukkaita kuvia, otan kuvat järkkärillä ja jos taas en halua kantaa möhkälettä mukanani, kännykän kamera kulkee aina mukana vaivatta. Pokkari oli siis käytännössä tarpeeton ja täydellinen juuri Jäbän käyttöön. Illan aikana tuli reilu 160 kuvaa, joista haluan nyt jakaa teidän kanssa muutaman.
Jo taapero osaa ottaa peiliselfieitä.
Tämän kuvan kohdalla piti heiman miettiä, mutta sehän on selkeästi meidän olohuoneen matto.
Selfiekin onnistuu peruspokkarilla.
Äidin tyyny. Ja pupun jalka.
Oma paita, ihana värikartta!
Keittiön pöydällä ollut talouspaperirulla pääsi osaksi tätä taiteellista kokonaisuutta.
Lähikuva banaaneista samaiselta pöydältä.
Omat jalat.

Onhan nämä nyt aika hauskoja!