27.2.2018

Sukkia, sukkia, sukkia, sukkia ja pipo

Olen viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa tehnyt paljon käsitöitä muille. Kuitenkaan ne eivät ole jostain syystä ennättäneet tänne blogiin asti esittelyyn. Tässä ne nyt tulevat, kootusti kaikki kerralla.
Neuloin ystävälleni pipon tilauksesta. Ohje vanha tuttu ja hyväksi havaittu. Samalla ohjeella tein vähän aikaa sitten pipon Jäbällekin.
Samaiselle ystävälle neuloin joulukuussa Novitan joulukalenterisukat. Näiden tekemisestä nautin todella paljon. Oli ihanaa oppia uusia tekniikoita, odottaa jännityksellä seuraavaa vihjettä ja nauttia neulomisesta. Pieniä vastoinkäymisiä toki tuli, jouduin purkamaan toisen sukan jalkaterän, koska olin vahingossa neulonut sen väärälle puolelle. Jos sukat olisivat tulleet itselleni, olisin antanut olla, mutta lahjaksi en sellaisia olisi kehdannut antaa. Ihanat näistä tuli silti, ehkä vielä joku päivä neulon samanmoiset itsellenikin.
Miesten sukkia tuli myös neulottua hyväntekeväisyyteen. Sini-valko-raidallinen lanka on saatu äidiltä ja kirjavat sukat on neulottu kaksinkertaisella, ohuen ohuella sukkalangalla. Lankakori kiittää pienestä tyhjennyksestä.
Lisäksi neuloin miehen veljelle joululahjojen lisäksi uudet villasukat. Hän kun käyttää villasukkia hyvin paljon, niin on välillä vaihtelua jaloille. Varressa erilaisia jämiä, jalkaosassa yksiväristä Nallea.

Tärkeitä käsitöitä kaikki, toivottavasti ovat päässeet lämmikkeeksi.

24.2.2018

Kaverukset

Sain joululahjaksi ihanan kirjan, jossa on ohjeita erilaisten virkattujen mielikuvituskaverien tekoon. Jäbä innostui kirjasta heti ja selasi kirjaa antaumuksella pitkän tovin ja lopulta sanoi, että haluaa tällaisen mielikuvituskaverin. Langatkin Jäbä valitsi itse ja minulle jäi vain virkkaus.
Innostuin ohjeesta sen verran paljon, että virkkasin tulevalle kummitytölle pupun samalla tyylillä kuin Jäbän mielikuvituskaverin. Silmiksi en uskaltanut laittaa nappeja vaan kirjailin kasvot ja solmin langat korvien keskustaan. Korviin tuli hauskat yksityiskohdat ja kasvoista siistit ja kestävät. Ei tarvitse pelätä nappien irtoamista vauvan käsittelyssä.

22.2.2018

Harmaat villahousut, mummoilun unelma

Vihdoin ja viimein ne ovat valmiit. Kolme vuotta käsityökorini pohjamudissa rypeneet villahousut. Olin aloittanut näitä tosiaan kolmisen vuotta sitten, kun ohje Novitassa tuli silmieni eteen. Jotenkin nämä jäivät kesken, liekö kevätaurinko lämmittänyt mieltä jo sen verran. Kului vuosi, kaksi, kolmaskin, kunnes otin puntit esiin, laskeskelin, pähkäilin, en saanut ohjeesta kiinni ja purin kolmisenkymmentä senttiä tekemääni neuletta ja aloitin alusta. Ja kappas, nyt into ei laskenut kertaakaan näitä tehdessäni ja sain ihanat, lämpöiset villahousut juuri parahiksi näille helmikuun koville pakkasille.
Ohje tosiaan Novita kevät 2015 -lehdestä. Yksinkertainen ohje ja villahousut ovat kuin juuri minulle tehdyt. Saas nähdä, miten nämä lörpähtävät käytössä. Luulen kuitenkin, että lahkeiden resori antaa näille pitkän iän, eikä haittaa vaikka vähän venyisivät käytössä. Lankana harmaa Nalle, vaativat siis kalsarit alle koska lanka on itsessään aika kutiavaa. Mutta se tietää vain lisälämpöä.  Vyötäröllä on kuminauhakuja, josta pitänee jossain vaiheessa kuminauhaa hieman kiristää jos tuntuvat tippuvan päältä, nyt ovat lähinnä mukavan löysät.
En riisu näitä ennen toukokuuta, haittaako se?